sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Lukutoukkailen

Minusta on tullut todellinen lukutoukka! Reilussa kuukaudessa olen lukenut kolme kirjaa, joka on enemmän kuin edeltävään viiteen vuoteen yhteensä. Kerroinkin jo "Vettä elefanteille"-kirjasta (joka oli ihan älyhyvä). Sen lisäksi lukasin juhannuksen aikoihin Torey Haydenin Toisten lapset. Ihmettelin, kuinka niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin neljän erityisoppilaan ja yhden opettajan luokasta voi saada aikaiseksi kokonaisen kirjan, joka ei ole edes hetkittäin tylsä! Tämä kuului niihin kirjoihin, joita ei pystynyt laskemaan käsistään kuin pakon edessä.






Toisten lapset on tositapahtumiin perustuva kertomus, joten tämän jälkeen kaipasin jotain totaalista hömppää luettavakseni. Päätin urakoida yli 500-sivuisen Paholainen pukeutuu Pradaan. Ja taas kerran tykkäsin kovasti. Turhanpäivästä ja ei-niin-vakavaa tarinaa oli kiva lukea iltaisin sängyssä raskaan päivän päätteeksi. Pidin tuon jo suht paksuksi luettavan kirjan luetuksi saamista aika saavutuksena.


Luettuani kolme todella hyvää kirjaa osui vihdoinkin se totaalinen harhaosuma kohdalleni. Lankakaupan talvi, luin 30 sivua enkä ymmärrä tarinasta yhtään mitään! Onneksi ystäväni osasi kertoa, että kyseessä on kirjasarjan kolmas osa, jonka ymmärtämiseen tulisi lukea ne kaksi edeltävää. Onneksi en enempää ehtinyt edetä tuossa kirjassa...

Kirjahöpinöiden lisäksi uskallan ehkä myöntää, että viime viikonloppuna näkemäni Batmanin kolmas osa oli oikeastaan aika hyvä. Voinko minä edes sanoa tuollaista julkisesti? En ole kahta aiempaa leffaa nähnyt ja olin varma etten tule ymmärtämään juonesta mitään, mutta kuinkas kävikään? Nyt haluan välttämättä katsoa ne aiemmatkin Batmanit, kun ne kerran ovat Jussin mielestä ihan yhtä hyviä kuin kolmaskin. Pitäisikö tässä olla pettynyt itseensä vai mitä ihmettä oikein tapahtuu...?

4 kommenttia:

  1. Noi Haydenin kirjat on kaikki hirmuhyviä! Itse olen kahlannut läpi kaikki, mitä olen käsiini saanut, osan jopa toiseenkin kertaan. Suosittelen lämpimästi, ajattelemisen aihetta antaa varmasti jokaiselle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin juuri hiljattain toisen Haydenin kirjan kirpparilta ja ostin sen tietty mukaani :)

      Poista
  2. Oi, ite tykkäsin hirmusesti noista lankakauppa-kirjoista! :) Tosin luen muutenki hmm aika paljon, eilisen ja toissapäivän aikana 14 tuntia eli n. 7 kirjaa.. (mut olinki kipeenä) :D

    JA blogisi on edelleenki tosi kiva:) harrastatko neulomista/virkkaamista vai vaan ompelua? ois kiva nähä neuleitaki täällä, jos kuuluu sun harrastuksiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on siis ihan pakko lukea sarjaa alusta lähtien, kun sitä on nyt niin kehuttu :) (wou, mikä lukutahti sulla!?)
      En osaa neuloa tai virkata, siksi käsityöt painottuvat ompelujuttuihin..

      Poista