sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Makkarin uusi järjestys

Meidän makuuhuone on yleensä niin valtavan kaaoksen vallassa, että pidetään ovi visusti kiinni päivisin. Sekasuus syntyy, kun rupean ompelemaan jotain ja otan kankaita esille, jos ompelus jää kesken, sitä ei voi siivota poiskaan. Ja sitten koko sotku vain laajenee ja lopulta ajattelen "mitäpä tätäkään laittamaan paikoilleen, kun täällä on jo näin kaaoottista". Lopulta koko huoneen lattiapinta on täynnä kankaita ja vaatteita.. Kunpa edes toinen meistä olisi siivousfriikki! Mutta ei..
Yhtäkkisen päähänpiston seurauksena ruvettiin fiksaamaan makkarin huonekaluja uuteen järjestykseen ja samalla sitten siivosin ne kaikki resorit, trikoot, puuvillakankaat ja kuminauhat pois tieltä. Järkeistettiin huonekalujen paikat: ikkunan eteen ompelupöytä ja pimeämpään nurkkaan sänky. Alkoi tulla nimittäin mitta täyteen, kun aamusin herää hikipäässä, kun aurinko porottaa ikkunasta suoraan päin näköä.
Ovesta kun tulee sisälle, vastassa on sänky ja yöpöydän virkaa ajava lipasto. Musta karvamatto oli Jussin "pakko saada"-ostos Ikeasta. Ei tuo maksanut kuin 10€ ja Vila ainakin rakastui siihen välittömästi. Sängyn alla näkyy tosi kivasti joku laatikko, työnsin sitä hiukan syvemmälle kuvauksen jälkeen :D


Sänkyä vastapäätä on ompelupöytäni. Aika kaukana sisustulehden kuvista on meidän makkarin sisustus. Verhotkin ovat valkoiset, kun aikoinaan ei saanut kuvioituja pimennysverhoja ja minulla ainakin on pakko olla pimeä huone jos meinaan nukkua siellä.Tuon Stokken tuolin kyllä mielelläni hävittäisin, mutta parempaakaan työtuolia ei ole tullut vastaan, joten sen aiheuttamista selkäkivuista huolimatta joudun jo kahdeksattatoista vuotta istumaan sillä..
(Ilman tuota sukkaa sängyn jalan alla koko sänky natisisi pienimmästäkin liikkeestä)


Ikkunaa vastapäätä on tuo kamalan ruma Jyskin mustaksi maalattu hirvitys (miksi miksi miksi mentiin maalaamaan se MUSTAKSI!?), Jussin vaatekaappi ja minun vaatehuoneeni ovi.


Samalla seinällä on siis kaksi ovea: vaatehuoneeseen ja eteiseen johtavat ovet. Tuo seikka rajoittaa huomattavasti sille seinälle laitettavien kalusteiden määrää. Siinä on siis vain yksinäinen kirjahyllyni, joka on (yllätys yllätys) täynnä roinaa!


Mustan maton lisäksi ostin Ikeasta viiden euron kehyksen kollaasia varten. Ripustettiin se minun ompelupöytäni ylle, mutta hetkeä myöhemmin huoneen myllerryksen jälkeen sen alla sijaitseekin sänky. Toivottavasti naula pysyisi seinässä eikä taulu kopsahtaisi minua otsaan yöllä :D


Lattiathan menevät melkein täydestä. Parkettia ne on joo ;)

2 kommenttia:

  1. Joo tuo tripp trapp on aivan karsea istua, en kyllä ymmärrä miksi se on niin kallis.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Ehkä kymmenvuotiaaksi asti se vielä menettelee, mutta siitä eteenpäin ei :D

      Poista