sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Olohuone-picnic

Halusin välttämättä järjestää Jussille lomille pääsyn kunniaksi picnicin, mutta itseäni hieman epäillytti ajatus jossain ulkosalla syömisestä (joo, kammoan niin paljon ötököitä, ettei hakeutuminen niiden seuraan oikein houkuta). Onneksi meillä on sen verran tilava olohuone, että siellä mahtuu vallan mainiosti järjestää pienen eväsretken. Levitin siis Jussille yo-lahjaksi antamani farkkutilkkupeiton (jossa on lehmäkuosinen taustakangas) lattialle ja tarjoilin eilen valmistelemia ruokia nälkäiselle varusmiehelle.
Alkupalaksi oli majoneesi-katkarapu-mozarella-täyttellä täytettyjä tomaatteja, mozarella-pesto-juustoraaste-suupaloja ja kuppikeittoa.


Alkupaloja syödessämme uunissa valmistuivat täytetyt paprikat, pestoleivät ja valkosipulipatonki. Täytetyissä paprikoissa oli pinaatti-feta-tonnikala-mömmö.


Pestoleivissä oli peston lisäksi mozarellaa ja juustoraastetta.
 

Hyvin kelpasivat sapuskat, vaikka paljon ruokaa jäi ylikin. Onpahan tässä tälle päivälle vielä lounaskin. Menu me keksittiin äitin kanssa yhteistuumin, eli kiitos äitille hyvistä ideoista! Halusin tehdä jotain suht helppoa, lihatonta ja paljon juustoa sisältävää. Ja tuossahan on juuri sellaista muonaa :)

2 kommenttia:

  1. Voi hitsin vitsin, ihana idea!♥ Vois kans pistää toteutukseen ja yllättää ton avokin joku ilta töitten jälkeen :-------)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, suosittelen! Tytöt tykkää pojista ja pojat tykkää ruuasta, sille se menee ;D

      Poista